Kaukaisessa köyhässä maassa on miljoonia ihmisiä, jotka ovat välittömässä kuolemanvaarassa. Sinulle tarjotaan ainutlaatuinen tilaisuus auttaa heitä. Lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen yhden euron voit pelastaa yhden ihmisen hengen. Mieti nyt, mikä on oma varallisuutesi.
Montako euroa lahjoittaisit? Jos summa on suurempi kuin nolla, miksi lahjoittaisit juuri täsmälleen sen suuruisen summan?
lauantai, syyskuu 09, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
17 kommenttia:
Jos tilanne olisi kertaluontoinen katastrofi, jonka uhrit ovat niin välittömässä vaarassa, että viikon päästä lahjoittelu ei enää auttaisi, niin omalla kohdallani tilanne olisi aika selkeä. Vuokra maksuun, kuukauden safkat pakastimeen, hkl:n lippuun aikaa ja loput apuun. Konkreettinen euro per pelastunut henki olisi ainakin minulle kova kannustin.
Olen jo liki 10 vuotta maksanut 15 euroa kuussa Unicefin maailmanlapsilisää, ja vaikka kaiken maailman tiedotetta, lippua ja lappua putoileekin tasaisin väliajoin postiluukusta, tulee välillä sellainen fiilis että onko avuksi ollenkaan vai ei. Summa tuntuu niin pieneltä. Kunnes tajusin jonkun tiedotteen pohjalta, että olen hyvinkin saattanut jo avustaa täyden peruskoulutuksen jo aikamoiselle joukolle lapsia.
HKL:n kuukausilippu Helsingin sisäiseen liikenteeseen maksaa nettihinnaston mukaan 40,90 euroa. Oletan, että tarkoitat sitä.
Onko lippu siis mielestäsi arvokkaampi hankinta kuin vaihtoehtoisesti 40 ihmisen henki?
Tässä tapauksessa lienee mielekkäämpää, että minulla on työ, jonka palkkioista voin vastaisuudessakin antaa hätää kärsiville, kuin että minulla ei olisi työtä. HKL:n lippu mahdollistaa pääsyn työpaikalle ja työpaikan säilyttämisen.
Voisin tietysti kävellä töihin, mikä merkitsisi välimatkan takia kuitenkin sitä, että parempi asua koko aika seuraavaan palkkapäivään saakka työpaikalla. Mikä taas avio- ja perhevelvoitteiden takia johtaisi todennäköisesti kahnauksiin, jotka jälleen kerran vaarantaisivat vastaisuudessa muiden hätää kärsivien pelastuksen.
Jos saisin ilmaiseksi, tai HKL:n lippua halvemmalla pyörän, jota minulla ei tällä hetkellä ole, en ehkä tarvitsisi HKL:n lippua.
Jos voisin olla varma, että tämä katastrofi olisi maailman viimeinen katastrofi, eikä koskaan enää olisi katastrofeja, niin voisin kuvitella antavani jopa kaikkeni. En kuitenkaan enempää kuin mitä oma ja perheen henkiinjäänti vaatii. Sen verran itsekäs olen, että jos on luvassa katastrofiton maailma, niin siitä voisi olla myös kiva itse nauttia.
Jos taas se olisi maailman viimeinen katastrofi, koska maailma loppuu ensi viikolla, niin mitä väliä. Pitäisin kaikki rahat itselläni ja eläisin kuin viimeistä päivää, mitä se siis olisikin.
Mielenkiintoinen lisädilemma toki olisi, että jos minulla olisi mahdollisuus pelastaa maailma kaikelta pahalta uhraamalla itseni - ja perheeni - tekisinkö sen?
En.
0.
Jos osan rahoista käyttäminen joukkoliikennelippuun on moraalinen teko, olisiko myös moraalista käyttää hieman suurempi osa rahoista työmatkojen ajamiseen taksilla?
Eikö taksilla ajaminen suhtaudu joukkoliikenteellä kulkemiseen täsmälleen samoin kuten joukkoliikenteellä kulkeminen suhtautuu polkupyöräilyyn; kaukaisessa maassa ihmisiä kuolee mukavuudenhalusi takia?
Myymällä polkupyöräsi ja kenkäsi voisit saada muutaman euron, joilla voisit pelastaa vastaavan määrän ihmishenkiä. Mikä on moraalinen ero kenkien myymättä jättämisen ja taksilla ajamatta jättämisen välillä?
Aika tarkoitushakuiselta vaikuttaa tämä merkintä ja Jarin lisäkommentit. Sanotaan se nyt sitten suoraan, ettei tarvitse kalastella ja odotella loppuhuipennusta: koska ne ihmiset, joilla on pehmeämpiä arvoja, eivät käytä kaikkia mahdollisia resurssejaan kaukaisten maiden hädänalaisten ihmisten auttamiseen, sinun, Jari, ei tarvitse käyttää yhtään resursseja siihen tällä hetkellä muuten kuin verotuksen kautta, eikä sinua voi siitä arvostella. Kehitysapuakin voit vaatia alemmaksi ja olet siinä täysin oikeassa, sillä kehitysavun korotuksen kannattajatkaan eivät tee kaikkeaan henkilökohtaisessa elämässään tuottaakseen mahdollisimman paljon rahaa kehitysmaille vaan koittavat saada rahoituksen kehitysavun korotukseen verotuksen kautta paremmin tuottavilta yksilöiltä ja yksiköiltä.
Edellinen merkintä oli minun käsialaani, mutta identiteetti jäi valitsematta, vaikka täytin käyttäjätunnuksen ja salasanan.
Kunhan vaan kyselen tyhmiä.
Aika moni lähtee varmasti laskemaan kuten Kriisi, mikä on itselle välttämätöntä. Laskennan jälkeen kaikesta ylimääräiseksi todetusta voidaan lahjoittaa. Ei tietenkään kannata lahjoittaa niin paljon, että itsestä tulee yksi apua tarvitseva sen jälkeen. Silloinhan ongelma vaihdettaisiin toiseen. Suomen asteikolla apua tarvitsevaksi (eli esimerkiksi tulonsiirtoja saavaksi) mielletään absoluuttisesti rikkaampi kuin Afrikan asteikolla, joten suomalainen auttaja voi pitää itsellään juurikin ne ruoka- ja vuokrarahat sekä välttämättömän normaalin elämän tarpeet ja silti antaa kaiken ylimääräisen.
Itse antaisin kuukauden palkan, sillä sen verran tilillä tuntuu pysyväisesti olevan taloudellis-henkilökohtaisista suhdannevaihteluista huolimatta. Kyseinen tilanne vaatisi kyllä, että tuon katastrofin mekanismit olisivat hyvin yksinkertaiset ymmärtää ja välittömän hätätilan pysyvä loppuminen riittävällä avustussummalla olisi taattu. Mutta niinhän sä esititkin.
0e, jos pelastaisin nyt x määrän ihmisiä kuolemasta nälkään, huomenna he ovat jo tuottaneet x määrän jälkeläisiä jotka tarvitsevat myös sapuskaa. Kannatan kestävää kehitystä.
Jos jokaisella eurolla tosiaan pelastaisi varmasti yhden hengen, on ainoa moraalisesti oikea teko lahjoittaa koko omaisuus. Käytännössähän tilanne on täysin hypoteettinen, koska lahjoitusten ja säästyneiden elämien välinen suhde on nykymaailmassa vähintäänkin kiistanalainen. Voisin siis hurskaasti vastata, että lahjoittaisin kaiken, tietäen että tällaista tilannetta ei koskaan tule eteen. En kuitenkaan vastaa mitään, sillä hypoteettiset filosofiset kysymykset ovat tunnetusti yhtä hyödyllisiä kuin toppatakki tropiikissa.
nozick:
Päädyin itse täsmälleen samaan lopputulokseen.
Toinen perusteltu ratkaisu on lahjoittaa nolla euroa. Noilla ehdoilla se on kaikki tai ei mitään. Kysymys on, kuten sanoit, tietenkin triviaali.
Hurskastelu on turhaa, koska kukaan ei oikeasti ole hurskas eikä hyvä, vaan tarpeidensa ajama.
Kuten ams toteaakin, miksi vaihtaa ongelma toiseen. Riippuen omaisuuden määrästä voi toki sanoa, että saattamalla itseni nollatilaan pelastan monta kertaa enemmän ihmisiä siitä nollatilasta. Hienoa. Entäpä jos kaikilla, joilla on jotain mitä antaa, antavat kaiken. Saamme taas suuren joukon nollatilassa olevia. Joukko on kuitenkin pienempi kuin edellisellä kierroksella, joten tällä kertaa vastapalveluksesta seuraa ylijäämä. Mihin se laitetaan? Vai saako osa uuspelastetuista jättää kiekan väliin? Lopputuloksena on kolmiodraama, jossa periaatteessa rikasta päätä ja köyhiä jalkoja voidaan pyörittää piirileikissä loputtomiin.
Totta, saavumme pattitilanteeseen, tai nollatilanteeseen, miten sen haluaa nähdä.
Mutta koska kärsimisen katsomisen välttäminenkin on tarve, moraalisesti ainoaa oikeaa ratkaisua ei ole. Nollan euron antaminen on ihan yhtä moraalista kuin välittömän kärsimyksen lievittäminen, vaikka pitemmän päälle sillä ei olisikaan merkitystä.
Mitä toppatakkeihin ja tropiikkiin tulee, niin hyvä eriste on hyvä eriste vuodenajasta riippumatta.
Tässä tarvitaan peliteoriaa. Ei tuollaista ratkaisua tule yksilön kohdalle. Lahjoittaisin todennäköisesti noin viisi euroa luottaen siihen, että maailmasta löytyy riittävästi juuri minun strategiani valitsevia ihmisiä, jolloin kaikki ne miljoonat ihmiset pelastuisivat.
tiedemies:
Ongelman ideana on se, että mahdollisuutta lahjoituksen tekemiseen ei tarjota muille kuin sinulle.
Lahjoittaisin korkeintaan summan, joka löytyy sillä hetkellä lompakkoni kolikko-osastosta, kuitenkin korkeintaan viisi euroa.
Rehellisesti sanottuna minua ei kiinnosta kaukaisen maiden kriiseissä kuolevat ihmiset.
- Syltty
En lahjoittaisi euroakaan, koska mielestäni kehitysmaissa on liikaa ihmisiä. Parempi kysymys olisi, että kuinka paljon lahjoittaisit rahaa, jos jokainen euro saisi aikaan tuhat lisäkuolemaa niiden miljoonien päälle. Tällöin lahjoittaisin tuhat euroa eli onnistuisin aikaansaamaan miljoonan kehitysmaalaisen kuoleman niiden muiden miljoonien lisäksi. Eihän miljoona mikään suuri määrä ole, mutta tietäisin tehneeni edes jotain asioiden parantamiseksi.
Ja sitten vielä sanoisin, että esimerkiksi joku koulutuksen ja vaurauden lisääminen vaatii vuosikymmenien työtä ja se tapahtuisi suurelta osin länsimaiden kustannuksella. Kuolema on tehokkaampi, halvempi, nopeampi ja länsimaiden edun, maailman demografisten suhteiden sekä eutanasianäkökulman kannalta järkevämpi apu.
Ekologisia haittoja tarkastellen yksittäinen länsimaalainen on tietysti pahempi, mutta toisaalta länsimaalaisia on niin vähän, että kehitysmaalaiset ja heidän elintasonsa toimivat mainiona säätövarana.
Lähetä kommentti