Eräs etenkin ns. erektuslaisia piirejä kiinnostanut ajatus on ollut yritys johtaa eettisiä ja moraalisia sääntöjä peliteoriasta. Lähtöoletuksena on näkökulma, jonka mukaan useimmat (elleivät kaikki) ihmisten arkisessa elämässään kohtaamat valintatilanteet ovat palautettavissa pelin käsitteeseen, tai kenties tarkemmin ottaen sarjaksi pelejä.
Väittelen huviksenne hieman itseäni vastaan triviaaleista asioista.
Ongelmia
Lähestymistapaa on kritisoitu yksisilmäiseksi ja vajavaiseksi. Syystäkin. Elämässä vastaan tulevat tilanteet ovat hyvin harvoin täyden informaation pelejä. Tilanteet ovat usein vaikeasti hahmotettavia ja ratkaisuja joutuu tekemään tiukoissa aikarajoissa, vajavaisen tai virheellisen tiedon vallitessa. Siksi jälkiviisaus on usein parasta viisautta.
Muita haasteita ovat yhteismitallisten resurssien puute ja subjektiiviset eroavaisuudet aikavälitarkasteluissa. Yksilöiden preferenssit ovat usein samansuuntaisia, mutta vain harvoin täysin identtisiä. Esimerkki: Useimmat tuntemani ihmiset arvostavat rahaa. Tuskin kukaan kieltäytyisi ottamasta ilmaiseksi vastaan sataa euroa. Toiselle sata euroa voi kuitenkin olla suuri summa, mutta toiselle vain mitätön pikkusumma riippuen kummankin sen hetkisestä varallisuudesta.
Etenkin inhimillisistä kysymyksiä käsiteltäessä aikavälitarkastelu on olennainen osa analyysia. Toisilla on aikaa odottaa, toisilla ei. Siksi verrattaessa pelin kestoa sen mahdolliseen tuottoon syntyy eriäviä preferenssejä. Vaikka pitkän aikavälin peli olisi kokonaisuutena kannattavampi, välittömien tarpeiden tyydyttämisen tarve voi ajaa yksilön lyhyen aikavälin eduntavoittelemiseen joka on usein niin kovin... lyhytnäköistä.
Kaikki nämä ongelmat voidaan tietenkin palauttaa oletukseen rationaalisesta toimijasta. Oletetaan, että yksilö tuntee oman tilanteensa - käytössään olevat resurssit ja omat preferenssinsä ja toimii niiden kannalta optimaalisella tavalla. Käytäntö valitettavasti sanoo, että näin ei aina ole. Kaikki ihmiset nyt eivät vaan kerta kaikkiaan ymmärrä (ainakaan muiden mielestä) omaa parastaan.
Usein valinnat kulminoituvat lopulta yhteiskunnallisiksi kysymyksiksi. Poliittisella kentällä ratkaisuksi rationaalisen toimijan ongelmaan tarjotaan perusvasemmistolaisesti yhteiskunnan holhousta yksilön omaa tahtoa vastaan, perioikeistolaisesti taas vastuun kantamista omista typeristä valinnoistaan.
No, missä se moraali luuraa?
Moraalista puhuttaessa vakiintuneiksi termeiksi ovat muodostuneet nollasummapeli, ja siitä johtuvat negatiivisen summan ja positiivisen summan peli. Koska olen niin sanoinkuvaamattoman laiska, en jaksa selittää niitä enää tässä vaan kehotan lukemaan Wikipediaa ennen kuin kommentoitte, mikäli käsitteet ovat epäselviä.
On esitetty näkemyksiä, että positiivisen summan peleihin osallistuminen on moraalisesti hyväksyttävää, kun taas nollasummaiset pelit ovat vähintäänkin arveluttavia ja negatiivissummaiset suoranaisesti pahoja. Noin periaatteessa yhdyn tähän näkemykseen.
Ongelmaksi muodostuvat mainitsemani yksilöiden preferenssierot pelissä olevien resurssien suhteen. Ainakin joissain erikoistapauksissa sama peli saattaa näyttää pelaajan subjektiivisesta tulkinnasta riippuen eri summatuloiselta. Esimerkki: Toiselle parinsadan euron häviäminen pokerissa saattaa olla hyvinkin sen tuoman huvituksen arvoista, toisella saattaa taas olla pelissä viimeiset ruokarahat.
Jälleen ongelma voidaan tietysti taas palauttaa yksilön tulkintaan. Jos kokee pelin negatiivissummaiseksi, on moraalitonta osallistua. Jos muiden osallistujien tilannetta ei kuitenkaan tiedä vajavaisen informaation takia, saattaa syyllistyä tietämättään määritelmän mukaisesti moraalittomaksi katsottavaan ratkaisuun.
Tämän lisäksi elämässä tulee vastaan niitä niin sanotusti ikäviä tilanteita, jotka ovat usein vangin dilemman luonteisia. Joskus on vain pakko valita oman edun ja muiden edun välillä. On hankala kysymys, mihin kohtaan parametrit tulee asettaa henkilökohtaisten preferenssiensä valossa. Missä kohtaa terve itsekkyys muuttuu ahneudeksi? Mielipiteitä aiheesta riittää.
Jos kiistanalaiset resurssit olisivat aina oikeasti yhteismitallisia, useimmat ongelmat olisivat ratkaistavissa. Sitä varten on keksitty K-H -tehokkuus. Preferenssierot estävät kuitenkin usein rationaalisen sovintoratkaisun syntymisen. Sitten käräjöidään ja maksetaan lakimiehille vastapuolen lyttäämisestä.
Loppusanat
Nää o muute aika hankalii juttui. Emmää mittää tiijä. Haukkukaa.
6 kommenttia:
Paljastettujen preferenssien teoriaa voisi tarkastella pelien yhteydessä, valitettavasti wikipedia ei tarjoa tässä kovin paljoa lähtökohtia.
K-H-tehokkuus ei ole ollenkaan ongelmaton edes siinä tapauksessa, että preferenssit ovat hyvin käyttäytyviä. Erityisen ongelmalliseksi sen tekee ei-transitiivisuus: On mahdollista tehdä kaksi muutosta (esim pelata kaksi peliä), jotka itsessään ovat K-H-tehokkaita, mutta niiden yhdistelmä ei ole.
Tosi on, kuten selitit. Tätä täytyy miettiä tarkemmin ja kirjoittaa ideat ajan kanssa puhtaaksi. Olkoon nyt tämä raakileteksti tässä kuitenkin vielä kommentoitavana.
Humanistinen huomautus: on kaksi eri asiaa sanoa, että moraaliasiat ovat kuvattavissa peliteoreettisesti, ja sanoa että moraali jotenkin palautuu peliteoriaksi.
Olen aika sympaattinen ensimmäisen lähestymistavan kanssa. Mutta selvästi moraaliasiat ovat osajoukko, ja voidaan vielä kysyä mikä erottaa sen niistä peleistä joihin emme liittäisi adjektiivia "moraalinen".
Kyse on tietty semantiikasta, sanan oikeassa merkityksessä. Samalle peliteoreettiselle kuvaukselle voidaan antaa sekä ei-moraalisia että moraalisia malleja.
Jäljelle jää kysymys siitä, mikä tekijä erottaa moraaliset mallit omaksi luokakseen. Moraaliset mallit ovat jotenkin ihmiselle tärkeitä tavalla, jolla ei-moraaliset (pelit sanan "peli" arkisessa merkityksessä) eivät ole.
Anteeksi kommentti, olen juonut lasin viiniä.
Tärkeä näkökanta, Matti.
Tohtori I.K. tätä asiaa blogissaan pohti jokin aika sitten ja vastasin hänen bloginsa kommentteihin tekstin, jonka osa liittyy juurikin itse heittämiisi ajatuksiin pelin preferenssien määrittelyn hankaluudesta. Lisäksi alussa on kritiikkiä negatiivisen summan pelin termin käytöstä. Laitan sen tuohon alle, koska se voi olla jollekin mielenkiintoinen. En jaksa suomentaa sori vaan :-)
--begin my own quote--
You (or someone who you have read) suggested that evil can be equated to
participation in negative sum games. In game theory, the option of
participating or not participating is often included in the actions of the
game, hence the game you talk about is not actually a negative sum game (I
assume that not participating gives you zero regret). A negative sum game is
such that participants MUST participate and they indeed always suffer in the
game.
There is an additional difficulty in defining utilities for players of a
given "real life" game, for the utilities may include moral values. This
might be pointed out in game theory courses in order not to give impression
that game theory gives "evil" recommendations. But moral values (or the
lack of them) are outside the sphere that the game theory considers.
To speculate a little, if you want to think evil in terms of games, then
perhaps evil is associated with trying to give negative utility to other
players, and morality in considering the joint utility of all players (or
at least the moral ones :-) Note that the joint utility is not necessarily
maximized by rational play, which is defined as selfish play in game theory.
--end my own quote--
Lyhyesti vielä: "input":tina peliteorian peli vaatii sen että mitä ihmettä pelaaja oikein haluaa, eli miten pelaaja arvostaa jotain pelin lopputulosta, joka riippuu kaikkien pelaajien valinnoista. Koska siihen mitä pelaaja haluaa saattaa vaikuttaa moraali, ei moraalia voida redusoida peliteoriaan, koska muuten meillä olisi syklinen määrittely moraalille.
Pelin käsitteessä payoff on tietenkin a priori riippuvainen utiliteeteistä ja utiliteetti riippuu moraalista.
Mutta ei ole syklistä väittää, että moraalifilosofia tms. moraalin teoria voidaan esittää pelien avulla a posteriori, eli kun payoff on jo tiedossa. Se ei ole täydellinen, mutta jos kaikki vuorovaikutus, jossa ihmiset vaikuttavat suoraan toistensa utiliteetteihin valinnollaan, voidaan esittää peleinä, niin se antaa mahdollisuuden puhua moraalin sosiaalisesta ulottuvuudesta mielestäni tyhjentävästi.
Se, mistä se ei voi tietenkään puhua on esimerkiksi itsetyydytyksestä tms.
Lähetä kommentti