Tietynlaiseen poliittiseen retoriikkaan liittyy olennaisesti ajatus, että sorto on väärin vain ja jos vain jos se kohdistuu omaan sisäryhmään. Muihin kohdistuva sorto ei ole välttämättä mitenkään tuomittavaa vaan toisinaan jopa toivottavaa.
Ajatus sivuaa erästä keskustelua kumoamattomista laeista. Esimerkki: Demokraattisessa järjestelmässä perustetaan puolue, joka pyrkii parlamentaarisin ja laillisin keinoin kaatamaan demokratian. Tämä on tietenkin paradoksi; jos taas vastatoimeksi säädetään metalaki joka rajaa laittomiksi tietynlaiset järjestelmän muuttamiseen tähtäävät lakiehdotukset, demokratiaa ollaan jo tuolloin rajoitettu.
Historia tuntee esimerkkitapauksia. Demokraattisesta päätöksestä diktatuuriin siirtymisestä tunnetuin lienee vuoden 1933 tapaus. Päinvastaisesta esimerkkinä löytyy vaikkapa Urho Kekkosen harjoittamat epädemokraattiset toimet demokratiaa uhkaavien poliittisten ääriryhmien vallan rajoittamiseksi.
keskiviikko, helmikuu 14, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Tiettyjen ääriryhmittymien sorto täysin ihmisoikeuksien sekä demokraatian pelisääntöjen vastaisesti on ihan jees. Omasta mielestäni eri ryhmittymille on oikein tarjote heidän omia lääkkeitään.
Eli demokraatteja saa kammeta vallasta demokraattisesti kun taas on iha ok marssittaa kansallissosialistit kaasukammioihin ja kommarit työleireille näännytettäviksi.
Näin voidaan toki tehdä, mutta tällöin joudutaan samalla myös myöntämään että ei eletä missään avoimessa oikeusvaltiossa ja sananvapaudessa.
Pieni hinta tuosta ilosta :)
Nääh, sen jälkeen jo kaikki kansan(vallan)viholliset tajuaisivat verhota pyrkimyksensä uskonnon kaapuun.
Lähetä kommentti