Tehokkuusikkuna

Idealismi ja pragmatismi juuttuvat usein tukkanuottasille kun aletaan puhua tehokkuudesta. Idealisti hakee optimaalista ratkaisua, pragmaatikko ainoastaan riittävän hyvää. Paradoksina on se, että optimaalisen ratkaisun löytäminen ja soveltaminen saattaa itsessään olla niin aikaavievää tai kallista että se ei enää olekaan tehokasta.

Valtaosa käytännön ongelmista ratkaistaan keinoilla, jotka eivät ole optimaalisia vaan ainoastaan välttäviä. Jos on olemassa ratkaisu, joka toimii riittävän monissa tapauksissa riittävän hyvin ja voidaan implementoida nopealla aikavälillä, se riittää. Lopullisen totuuden etsiminen juuri sillä hetkellä saattaa olla liian hidasta.

Jos jokin tekninen ongelma voidaan ratkaista purkkavirityksellä joka toimii 90% tapauksista, se voi olla kannattavaa. Aika on rahaa. 99%:n tavoitteleminen ei ole välttämättä vaivan arvoista. Vaikka muutama erityistapaus ryssittäisiinkin, ratkaisun hakemisessa säästyneellä aikavälillä jäädään kokonaisuudessa plussan puolelle.

Olennaista on keskittää optimointi olennaisille sektoreille, eli niille joilla päämäärään nähden on suurin kasvun odotus. Ajan ollessa rajallista ratkaisuja on pakko tehdä. Jos ei tehdä mitään, tilanne ei muutu. Keinot kannattaa siis valikoida tavoitteellisen aikavälin mukaan. Pitkällä aikavälillä optimointiin kannattaa sijoittaa paljon, lyhyellä vähemmässä määrin. Kiireessä maistuu huonompikin ruoka.

Kannatan muuten ydinvoimaa.