Omaan nilkkaan

Pilasin nilkkani omatoimisesti. Nyt se on kolme senttiä normaalia paksumpi ja sitä jomottaa, eikä sille oikein voi varata painoa. Nilkkani on huono; näin on käynyt ennenkin. Tiedän kuitenkin että se paranee.

Viime syksynä törmäsin polkupyörällä asematunnelissa juoppoon. Lensin tangon yli ja sain käsivarteeni ruhjeita. Polkupyörän eturengas vääntyi. Juopon vaurioista ei ole dataa, sillä hän pakeni hirvittävästi mölisten potien ilmeistä syyllisyydentuntoa turmasta. Kuukauden kuluttua käsivarsi oli parantunut, mutta polkupyörä ei. Rengas oli edelleen vino.

Tuolloinkin haaveilin koneista, jotka korjaisivat itse itseään. Tässä mielessä niiden tulisi olla eräällä tavalla eläviä. Olisi hienoa, jos vaikkapa polkupyörän satulan juuressa olisi luukku, johon pudottamalla energiatabletin laite korjaisi itsensä. Jotakin muistimetallin tapaista, mutta vaivattomampaa.