Saavutetuista eduista ei tingitä, kuuluu periaate. Useiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen on niin vaikeaa juuri siitä syystä, että jonkin ryhmän etujen leikkaaminen herättää aina kovaa vastustusta. Samaa aihetta sivusi taannoin Soininvaara.
Monet suuret ja hyödylliset uudistukset on kuitenkin saatu toteutettua vain jonkin ryhmän saavutetuista eduista tinkimällä. Esimerkkeinä Ranskan vallankumous, jossa aatelisten erioikeuksia rajoitettiin rankalla kädellä ja Englannin hiilikaivosten lakkauttaminen ja siitä seuranneet mellakat 1980-luvulla. Vaikka etuoikeuksista nauttineet ryhmät vastustivat kovasti muutoksia, tapahtuneet uudistukset hyödyttivät yhteiskuntaa kokonaisuutena.
Ongelmia muodostuu aina kun aletaan takaamaan kansalaisille positiivisia oikeuksia; siis oikeutta johonkin etuun, erona negatiivisen oikeuden tarkoittamaan vapauteen jostakin. Jos esimerkiksi keksitään johonkin hankalaan sairauteen uusi, kallis mutta tehokas hoitomuoto, tuleeko yhteiskunnan automaattisesti kustantaa se verovaroin sitä tarvitseville? Entä jos hoito on päätetty kustantaa nousukauden aikana, mutta taloudellinen tilanne heikkenee?
Perimmäinen kysymys kuuluu: Jos jollekin ryhmälle on (kenties typerästi) myönnetty saavutettu etu, saako sitä riistää vai tulisiko kaikkiin yhteiskunnallisten muutoksiin aina liittää K-H -kompensaatio. Esimerkkinä kohderyhmässä itkua herättänyt ajoneuvoveron uudistus; tulisiko valtion korvata poliittisen päätöksen seurauksena tapahtunut bensiiniautojen arvon aleneminen niiden omistajille.
Suomen politiikassa eläkkeiden tai maataloustukien leikkaamisen ehdottaminen on poliittinen itsemurha. Tässä toteutuu enemmistön diktatuuri; jos riittävän vaikutusvaltainen ryhmä on kerran onnistunut maksattamaan laskunsa yhteisestä kassasta niin sitä on hyvin vaikea ryhtyä vastustamaan.
En edes aloita oopperasta. Kuinkahan moni allekirjoittaisi adressin, joka vaatisi kaiken valtion tuen lakkauttamista oopperalle ja teatterille?
10 kommenttia:
Allekirjoittaisin heti.
Myös sellaisten tieteenalojen, joiden tutkimiseen ei tarvita suuria pääomia, tukeminen valtionkassasta tulisi lopettaa. Tällaisia ovat esimerkiksi matematiikka, filosofia ja tietojenkäsittelyn teoria. Allekirjoittaisin heti.
Perustieteiden rahoitus nimenomaan vaatii suuria, välitöntä voittoa tavoittelemattomia pääomia, koska takaisinmaksuaika on pitkä ja hyöty leviää myös vapaamatkustajille.
Niinpä rahoitusmalleja on käytännössä kolme:
1) tutkijan pussista (vapaaherrat harrastavat tutkiskelua omaksi huvikseen, mahdollistaa vain pienimuotoisen toiminnan)
2) Yksityiset säätiöt jakavat apurahoja pesämunastaan (Rockefeller, Gates, jne. Vaatii filantropiaa arvostavan ja suuria yksityisomaisuuksia suvaitsevan kulttuurin)
3) Tuki valtion kassasta (ja kaikki siihen liittyvät ongelmat)
Kynä-paperi-sohvaperustutkimuksessa merkittävät tulokset keskittyvät siinä määrin huippuyksilöille, että mikäli älykkyystesteillä karsittaisiin läänintieteilijät tekemään matopelejä kännyköille, säästyisivät veroeurot johonkin merkittävään kuten esimerkiksi oopperaan. Taiteet eivät ole yhtä sisäänpäinlämminneitä kuin tieteet, koska taiteilijat joutuvat jatkuvasti pistämään itsensä kritiikille alttiiksi, koska tekevät teoksensa suoraan suurelle yleisölle.
Höhö.
No ei vaan. Perää on siinä, että taide altistetaan kritiikille. Paras kritiikki on kuitenkin ihmisten oma rahapussi. Nykyisin muut maksavat viulut ja kävijät pienen osan. Ei siinä joudu suuren yleisön kritiikkiä kestämään - ei ainakaan maksajien.
Tutkimus ei mihinkään katoa, jos ei sitä valtion toimesta rahoiteta. Yritykset maksavat siitä mielellään. Kyllä minulle kelpaisi maailma, jossa valtio ei tukisi tiedettä, vaikka nykyisen ottaisinkin mieluummin. Voi olla, että valtio maksaa niin paljon, että tutkimusta tehdään turhaan ja liikaa. Se, että tulokset menevät kaikille jakoon vähän kompensoi ylituotantoa.
Kummassakin tapauksessa on ihan yksikäsitteinen kriteeri sille, miten asia hoidettaisiin oikein: tehokkuus.
Tehokkuus olisi oikea kriteeri, jos ihmiset olisivat koneita. Monet haluavat olla osa jotain, vaikka eivät olisi tehokkaita siinä. Ihmisten tunteet pitää ottaa huomioon.
Saivartelen anonyymille:
Jos tunteet ovat ristiriidassa, kenen tunteet tulee huomioida?
Vauva ei tiedä, mikä on hyvää musiikkia, ellei sitä hänelle opeteta. Monet aikuisetkin ovat vauvoja, joille pitää näyttää, mikä on taiteella mahdollista, ja sitten heidän silmänsä avautuvat. Jos raha ratkaisisi kaiken, olisi monipuolisuutta liian vähän.
Jari kysyy nyt liian vaikeita, mutta täytyy neuvotella yhdessä tasapaino. Sitä se demokratia kai lopulta on.
Se on toki tehokasta, mutta voi loukata jonkun tunteita.
Lähetä kommentti