tiistai, joulukuu 11, 2007

Viiva ja esitystekniikka













Hahmottelin viivahierarkiaa viktoriaanisen rakennuksen avulla. Kuvassa on Black Friar'sin pubi Lontoossa, joka sijaitsee saman nimisen metroaseman välittömässä läheisyydessä. Kaupunkirakenteesta erottuva silhuetti veti puoleensa ja oluen ääressä oli aikaa tarkastella detaljeja. Rakennus itsessään saattoi minut ymmälleen ristiriitaisilla tyylisuunnillaan. Henkilökunta kertoikin että sen olevan sekasikiö joka on toteutettu eri vaiheissa.

Hahmottelin rakennuksen tietokoneella viidellä eri viivanpaksuudella siinä järjestyksessä kuin olisin ryhtynyt piirtämään sitä käsin. Tarkasteluväli lähtee ääriviivoista ja päätyy noin 30 metrin päästä yhdellä silmäyksellä havaittaviin detaljeihin. Jos hierarkiaa olisi halunnut venyttää, yksityiskohtia olisi löytynyt millimetrin tasolla. Tässä formaatissa esitystekniikka ja laiskuus eivät anna myöten.

Rakennuksen julkisivun voidaan ajatella olevan fraktaalinen, jos tarkastelijalle paljastuu jatkuvasti lisää yksityiskohtia sitä lähestyttäessä. Modernissa arkkitehtuurissa tyypillisesti jätetään muutama kertaluokka väliin; on olemassa selkeät ääriviivat ja toisaalta lähietäisyydeltä materiaalin karkeus. Arkkitehtikunnan ulkopuolella tämä koetaan usein jotenkin viheliäisenä.

Havaitsin lapsena että modernistiset rakennukset ovat helpompia piirtää, koska niissä ei ole pieniä detaljeja. Tuolloin yksityiskohtien esittäminen oli hankalaa siksi että huomiokykyni keskittyi liikaa detaljeihin kokonaisuuden kustannuksella. Onnistunut esitystekniikka niin graafisella alalla kuin kirjoittamisessakin on ennen kaikkea onnistunutta pelkistämistä, eli kykyä osoittaa olennainen asia välttämättömällä mutta riittävällä informaatiolla. Siitä, tulisiko tämän ohjata suunnittelua voidaan olla montaa mieltä.

Aiheeseen provosoivasti liittyen:

Huono arkkitehtuuri

Modernismin krapula

3 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Tekstissä homma menee minusta vähän toisin. Abstrahointi on toki tärkeää, mutta yksityiskohtia on usein hyvä esittää hieman enemmän kuin on tiukasti ottaen tarpeen. Aivo ei osaa yleistää täydellisesti ja "tarpeettomat" yksityiskohdat ohjaavat huomion olennaiseen. Kokonaisuudestakin täytyy usein korostaa jotakin piirrettä.

Teet tekstissä itsekin näin. Ensin esität partikulaarisen ja melko yksityiskohtaisen selityksen (toinen kappale) ja sitten pelkistät sen keskeisen sisällön kolmannen kappaleen ensimmäisessä lauseessa "Rakennuksen julkisivun voidaan ajatella olevan fraktaalinen".

jari kirjoitti...

Olennaista lienee se, mitä halutaan kertoa ja kenelle. Vastaanottajan pohjatiedoista riippuu, kuinka yksityiskohtaisesti on tarpeen selittää. Vrt. pikkulapsi tai jonkin alan asiantuntija.

Selittäjän tehtäväksi jää päättää abstraktiotaso. Jos se on liian korkea, tieto ei mene perille. Liian tarkka taso taas on tuhlausta.

Kilteintä eli tehokkainta lienee pyrkiä kertomaan rönsyilemättä tarpeellinen ja vain tarpeellinen, jota sitten voidaan tarkentaa kysymyksillä mikäli informaatio ei riitä.

Tiedemies kirjoitti...

Totta virkat. Joka tapauksessa, tämä oli erinomainen kirjoitus, joka kiteytti paljon.