keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Heikkous






Inhimillisen heikkouden sietäminen on mielestäni yksi valitettavimmista yhteiskunnallisista tabuista. Jo heikkouden epäilys itsessä tai sen tunnustaminen tulkitaan heikkoudeksi.

Omien heikkouksiensa tunnustaminen ja siten palautteen kautta niiden korjaaminen on usein tuhoon tuomittu yritys. Jos tunnistaa omat heikkoutensa, myöntää ne ja pyrkii kehittämään niitä on varma keino tuottaa itselleen epäkelpo status.

Heikkouksien salaaminen on ennen kaikkea osa miesten maailmaa. Miehet oppivat jo nuoresta pitäen salaamaan heikkoutensa ja esittämään vahvaa. Tämä onkin tarpeen, koska työelämä tai naiset eivät juuri heikkoutta tai epävarmuutta mieheltä suvaitse. Miehet kilpailevat kaiken aikaa toisiaan vastaan statuksesta ja naisista, ja minkäänlaisen heikkouden osoittaminen voi turmella mahdollisuudet kilpailussa lopullisesti.

Rankaiseminen heikkouksien myöntämisestä on sikäli typerää, että se näkisin sen tehokkaimpana tapana korjata omia heikkouksiaan. Keskustelun herättäminen heikkouksista uhkaa myös paljastaa muiden heikkouksia. Siksi se on vaarallista ja tulee vaientaa.

Se toinen tapa on runnoa asiat läpi kusipäisellä itsevarmuudella ja sitten odotella jännät housussa miten mahtaa käydä. Tupla tai kuitti. Onnekkaat arvaajat palkitaan.

Parempi Maailma
: Johtajuus

8 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Kirjoitus on erinomainen. Mikset käyttäisi paluulinkkejä?

kattoratsastaja kirjoitti...

Laitoin ne päälle ja lisäsin tunnistesanat. Niitä miettiessäni huomasin, että tässähän on jälleen kerran yksi vangin dilemman versio.

Tiedemies kirjoitti...

Kyllä tavallaan, mutta tässä peli on sen verran "pehmeä", ettei ole mitään inherenttiä syytä sille, että heikkouden salailu olisi hyvä strategia.

Heikkouden salailusta ei tietenkään voi rangaista, jos se ei tule ilmi, mutta ihmiset karttavat riskejä. Jos ilmitulleesta salailusta rangaistaisiin ankarasti, peliteoreettinen tasapaino voisi muuttua.

kattoratsastaja kirjoitti...

Ajattelin sen kaksivaiheisena pelinä jossa ensin valitaan tunnustaako vai salaako heikkouden. Tämän jälkeen tehdään iso päätös, jonka onnistumisen todennäköisyyteen ensimmäinen päätös vaikuttaa.

Arvelen, että yleensä payoffit jakautuvat sen suuntaisesti että tunnustamalla saa aina pienen rangaistuksen, kun taas salaamalla ottaa suuremman riskin epäonnistua isossa päätöksessä. Vaikka salaaminen kävisikin myöhemmin ilmi, siitä ei yleensä rangaista jos iso päätös on tehty oikein siitä huolimatta.

Mitä payoffit todella ovat riippuu tietenkin kulloisestakin yksittäistapauksesta.

Mikko kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, tosiaan. Tämä sai minut pohtimaan, millaisissa tilanteissa esiintyy heikkouksien tunnustamista?

kattoratsastaja kirjoitti...

En ole aivan varma onko tässä nyt puhuttu käytännön tasolla aivan samoista asioista.

Mieleen tulevia esimerkkejä:

- Avun tai neuvon pyytäminen päätöstä tehtäessä (myöntää oman huonoutensa ja sen ettei kykene itsenäiseen päätöksentekoon, mutta edistää kenties yhteistä hyvää)

- Muuttaa mielipiteensä (myöntää erehtyneensä eli antaa signaalin epäluotettavuudesta, vaikka muutos olisikin perusteltu. Tämä on tunnetusti sitä vaikeampaa mitä voimallisemmin aikaisemman mielipiteen puolesta on keuhkottu.)

- Käytännön tasolla viestintä (eleet, ilmeet, habitus, äänenpaino, sanavalinnat; nöyryys tai muiden mielipiteiden kuuleminen ei ole aina toimiva ratkaisu)

Timo kirjoitti...

Tekisi mieleni kiteyttää tästä jotain mojovaa, hmm...

Heikkouden peittely on suurin heikkous?

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Kerron tässä muutamia yksityiskohtia siitä, kuka Takkirauta-blogin nimimerkin "Ruukinmatruuna" takana oikeasti on. Hänen nimensä on Susanna, hän on syntynyt 1970, asuu Espoossa ja on ollut töissä Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun laboratoriossa.

Vaikka poistaisit tämän viestin, siitä ei kuitenkaan tule olemaan sinulle mitään hyötyä, sillä kaikki nämä samat faktat ovat luettavissa blogistani. Lisäksi hänen ip-osoitteensa laboratoriossa on ollut 62.237.141.28.