Väärien ajatusten katalogi

Vaihtaa nimeään kuin oikeistodemari periaatteitaan

2008-03-24T12:47:00.007+02:00

Lasse Lehtisellä on tutustumisen arvoista tekstiä.

Kadonneen nuorison metsästys

Pelastakaa poikalapset

Niin on jos siltä näyttää

Vasen on oikea

Kelpo oikeistodemarit ovat varsin järkeviä miehiä (ja lähes poikkeuksetta miehiä). Esimerkiksi Sailasta ei voi olla arvostamatta. Kaikki yhteiskunnallisesti tärkeät ongelmat eivät sijoitu enää vasemmisto-oikeisto -akselille. Lehtinen uskaltaa tunnustaa tämän ja suomia myös omiaan kun aihetta löytyy. Tämänkaltaista avoimuutta toivoisi muidenkin puolueiden edustajilta. Näkisin mielelläni Lehtisen SDP:n puheenjohtajana mutta se taitaa olla poliittinen mahdottomuus.

Mikko Ellilän oikeudenkäynti

2008-03-18T19:27:00.004+02:00

Matias Turkkila -niminen henkilö on julkaissut blogissaan Turkkilaista tuumintaa koosteen Mikko Ellilän oikeudenkäynnistä koskien hänen nettikirjoitustaan Yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Linkki: Mikko Ellilän oikeudenkäynti 14.3.2008

Lainaukset ovat muistinvaraisia, mutta kooste on mielenkiintoista luettavaa. Tapaukselle on syytä antaa näkyvyyttä linkittämällä sitä mahdollisimman laajalti. Odotan suurella mielenkiinnolla minkä päätöksen oikeus tulee antamaan 27.3.2008.

Edit: Linkin päivämäärä korjattu

Kuntarajoista ja asukkaista

2008-02-27T19:48:00.006+02:00

Soininvaaran blogissa keskustellaan kuntaliitoksista ja erityisesti Turun ongelmista. Kommenttiketju tulvahti valtavaksi keskustelun siirryttyä maahanmuuttokysymyksiin. Humanitääristä maahanmuuttoa ei voitane pitää realistisesti Turun ongelmien pääsyynä, olkoonkin että sillä on epäilemättä osansa kokonaistilanteeseen. Soininvaara aloitti uudella kirjoituksellaan maahanmuuttokysymyksistä irrallisen keskustelun kaupunkipolitiikasta.

En tunne Turun tilannetta erityisen hyvin, enkä halua ottaa tässä kirjoituksessa kantaa tähän erityistapaukseen enkä maahanmuuttokysymyksiin. Käsittelen aihetta yleisemmällä tasolla.

Kuten kommenttiosastolla totesinkin, Soininvaara on aivan oikeassa siinä että kuntarajat luovat pahimmillaan tehottomuutta ja omituisia ratkaisuja etenkin maankäytön saralla (sama ongelma esiintyy kertaluokkaa pienempänä kuntien sisällä maanomistusrajojen yhteydessä). Tämä on seudullisen suunnittelun kannalta valitettavaa. Kuntien yhdistämiseen liittyy kuitenkin monia muitakin aspekteja kuin maankäytön tehostaminen.

Näistä tärkeimpiä on asukasrakenne, joka vaikuttaa hyvin voimakkaasti verotukseen sekä palveluihin kuten sosiaali- ja terveyssektoriin. Voi kuulostaa omahyväiseltä, mutta myönnän rehellisesti että haluaisin asua mieluiten kunnassa tai edes naapurustossa jossa on vain rikkaita asukkaita. Kovin moni ei tätä tietenkään ääneen myönnä, mutta muuttoliike puhuu karua kieltään.

Keskimääräistä hyvätuloisemmasta asukaspohjasta seuraa kunnalle kaikkea kivaa. Veroprosenttia voidaan pitää alempana, koska tulotaso on korkeampi. Rikkaat ovat myös, no, rikkaampia, terveempiä jne. ja kuormittavat siksi vähemmän sosiaali- ja terveyssektoria. Rikoksia ja ilkivaltaa esiintyy vähemmän. Tuloja on enemmän ja menoja vähemmän, jolloin voidaan taata hyvät ja toimivat peruspalvelut silloin kun joku niiden tarpeessa sattuu olemaan.

Keskimääräistä matalampituloinen asukaspohja johtaa taas päinvastaiseen kierteeseen. Juoppouden, velttouden ja hermoheikkouden vallitessa palveluiden tarvitsijoita on enemmän. Menot kasvavat. Alhaisempien keskimääräisten tulojen takia veroprosenttia joudutaan nostamaan. Tämä karkoittaa ne, jotka eniten veroja maksavat, naapurin puolelle edullisemman prosentin piiriin. Kaikki eivät ole Iloisia Veronmaksajia.

Asukkaita houkutellaan kannustimilla. Siksi on niin, että kunta joka huolehtii erityisen hyvin sosiaalisesta asuntotuotannosta, vanhustenhuollosta ja julkisista palveluista saa osakseen näiden tarpeessa olevia asukkaita. Eli ei niitä kaikista vakavaraisimpia.

Sen sijaan pitämällä tonttimaan hinta korkealla kaavoittamalla hitaasti, hajauttamalla yhdyskuntarakenne niin että on pakko olla varaa pitää autoa tai kahta, välttämällä sosiaalista asuntotuotantoa jne. saadaan kuntalaisiksi seulottua vain hyvätuloisia asukkaita.

Reilua tai ei, näin se menee tämänhetkisillä pelisäännöillä.

Pienet hallintoyksiköt ovat kaksitahoinen juttu. Ne ovat tuhoisia etenkin yhdyskuntarakenteen hajautumisen kannalta. Toisaalta ihmisten mahdollisuus vaikuttaa itse omiin asioihinsa kasvaa pienten hallintoyksikköjen myötä, mitä pidän myönteisenä. Mitään yksiselitteistä ratkaisua tuskin on.

Tästä kohtaa alkaa saivartelu.

Eräs mielenkiintoinen lähestymistapa (mitä tuskin tullaan näkemään) voisi olla kuntien itsemääräämisoikeuden kasvattaminen ja lakisääteisten velvoitteiden purkaminen. Valtiolla/maakuntatasolla säilytettäisiin vain liikennesuunnittelu. Siten henkilöt, jotka kannattavat tietynlaisia yhteiskunnallisia ideaaleja, voisivat muuttaa omiin kuntiinsa ja toteuttaa niitä siellä.

Ajatellaanpa vaikka että jokaisen eduskuntapuolueen (no ok, mikä ettei saman tien kaikkien ääriliikkeidenkin) jäsenistöille annettaisiin ikioma kunta. Paras tapa testata jonkin ideologian toimivuutta on testata sitä käytännössä; silloin todella nähtäisiin mihin minkäkin poliittisen agendan seuraaminen todellisuudessa johtaa. Veikkaanpa, että parissa vuodessa tarvittaisiin piikkilankaa rajoille ja rutkasti.

Ruumistinen ongelmanratkaisumetodi

2008-02-04T11:18:00.000+02:00

1. Selvitetään kuka päättää asiasta
2. Koplataan asia johonkin toiseen tätä henkilöä koskevaan asiaan
3. Mielistellään ja/tai uhkaillaan henkilö tekemään suotuisa päätös

Kasvottoman kohtaaminen

2008-01-23T19:56:00.000+02:00

Puoluetoimiston kyltissä on jostain kumman syystä vihreää.

Vasemmistoliitto on pyrkinyt luomaan itsestään viime vuosina muodikkaasti vihreämpää kuvaa (kaikkien muidenkin puolueiden tapaan). Joulun alla suoritetussa äänestyksessä kuitenkin linjattiin näin. En nyt ota tässä henkilökohtaisesti kantaa siihen, olisiko lakiehdotus pitänyt hyväksyä vai hylätä.

Päästökaupan ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden yhteensovittaminen tuntuu vaikealta palalta sosialisteille. Häiritsevää on ilmeisen tahallinen älyllinen epärehellisyys, kun toisaalta vaaditaan äänten kalastelemiseksi päästöjen leikkaamista mutta käytännössä tyrmätään ehdotukset jotka heikentäisivät konkreettisesti tavallisten ihmisten kulutuspotentiaalia tai lisäisivät "eriarvoisuutta".

Totta onkin, että päästökaupasta kärsisivät suhteellisesti kaikista eniten pienituloiset. Suomalaiset ovat äänestäneet säännöllisesti gallupeissa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen ympäristöasioita tärkeämmäksi. Kumpikin on poliittisena tavoitteena ihan ymmärrettävä, mutta kahdella tuolilla istuminen sekä hankalaa että välillä hassun näköistä.

Ympäristökysymykset ovat vain yksi osa-alue, jolla vihervasemmistolainen logiikka nyrjähtää usein samalla tavoin. Tätä voisi kutsua kasvottoman kohtaamiseksi. Ideologisessa diskurssissa vihollinen on lähes poikkeuksetta jokin hämärä, yksilöimätön taho: tyypillisessä kirjoittelussa vilisevät pahiksina yhtenään sellaiset geneeriset termit kuten ylikansallinen pääoma, suuryritykset, herrat, tehotuotanto, patriarkaatti, porvarit, uuslibertaristiset ja neokonservatiiviset piirit, taantumukselliset voimat, jne. Olennaista on että pahalle ei anneta kasvoja, tai sitten ne kuuluvat jollekin arvostelun yläpuolella olevalle syntipukille.

Maksumieheksi kaikista vääryyksistä halutaan aina jotakin tällaista kasvotonta tahoa. Tavalliselle ihmiselle ei saisi tapahtua mitään. Kun taho saakin sitten välillisesti kasvot, tulee itku. Kun suuryritys yllättäen viekin kannattamattomat työpaikkansa pois Suomesta, aletaan itkemään työttömiksi joutuneiden duunareiden kohtaloa ja vaatimaan valtion väliintuloa. Jos energian hintaa nostetaan päästöjen leikkaamiseksi, aletaan itkemään tavallisten ihmisten kyykyttämisestä kohtuuttomilla bensa- ja sähkölaskuilla. Uuteen ongelmaan tarvitaan taas uusi kasvoton syyllinen.

Toisaalta vasemmistolaisessa diskurssissa on tyypillisiä uhriryhmiä, esim: vähemmistöt, homot, naiset, lapset, taiteilijat, maahanmuuttajat, köyhät, prekariaatti. Nämä ryhmät ja niihin kuuluvat henkilöt ovat lähtökohtaisesti uhreja ja viattomia, ja jos olisivat sattumalta saattaneet lavealle tielle langetakin niin syy löytyy välttämättömyyden pakosta johon jokin kasvoton paha taho on heidät ajanut. Sama ulkopuolinen syntipukki tarvitaan, jos kahden uhriryhmän edut asettuvat ristiriitaan. Kummatkinhan lähtökohtaisesti syyttömiä; koko valitettavalle kiistalle osoitetaan aiheuttajaksi valkoinen heteromies/patriarkaatti/USA/jne.. ja koko ongelma hymistellään hiljaiseksi.

Parodioiminen menee vaikeaksi tunnetuista syistä.

[jatkettu 24.01]

Almut ja aneet

2007-12-24T11:39:00.001+02:00

Näin Joulun alla on hyvä kirjoittaa antamisesta. Sain kuvan traktaatin San Franciscosta hotellin infotiskiltä. Kääntöpuolella selitetään seikkaperäisesti ja kohteliaasti, miksi on parempi vastata kerjäläiselle "Kiitos ei" ja jatkaa matkaansa antamatta yhtään mitään.

Liiketoiminnan harjoittajan kannalta syyt ovat ilmeiset. Röyhkeimmät kerjäläiset tunkivat hotellin respaan lanttia pyytämään, kun virkailija vain poistui hetkeksi tiskin äärestä valvomasta. Minua tilanne lähinnä huvitti, mutta pari vanhempaa hienompaa rouvaa kyllä nyrpisteli nenäänsä. Tuskin jaksaisi itseäkään huvittaa jos moinen olisi arkipäivää. Kahvilanpitäjän sanoin [rutiininomaisesti] : "Sir, I don't like you doing that here."

Jos kerjäläisille annetaan rahaa he havaitsevat kerjäämisen kannattavan ja jatkavat sitä. Jos sana tuottoisasta bisneksestä leviää, heidän määränsä alkaa todennäköisesti jopa kasvaa. Sen sijaan jos kukaan ei antaisi koskaan senttiäkään, kerjäläisten määrä romahtaisi nopeasti. Jos heitä alettaisiin aktiivisesti vainoamaan ja kohtelemaan kaltoin, loputkin kerjäläiset katoaisivat niiltä nurkilta hyvin nopeasti.

Opetus on: Sitä saa mitä tilaa. Jos jotain tuetaan, sitä saadaan lisää. Jos jotain hankaloitetaan, sitä saadaan vähemmän. Yksinkertaista. Rotat lisääntyvät kun niitä ruokitaan ja vähenevät kun niille annetaan myrkkyä.

Parantamalla työttömyysturvaa saadaan lisää työttömiä. Tekemällä yksinhuoltajuus valtion tuella mahdolliseksi saadaan lisää yksinhuoltajia. Verottamalla työntekoa saadaan vähemmän työtä. Hyvinvointivaltio ja tulonsiirrot luovat paikoin perverssejä kannustinloukkuja tehottomuuden ja epäjatkuvuuksien muodossa.

Työssäkäyvä opiskelija saa maksaa opintotukensa takaisin. Pelkällä opintotuella kitkuttava opiskelija ei saa toimeentulotukea, vaan häntä kehotetaan ottamaan opintolainaa. Sen sijaan luottotietonsa menettäneelle opiskelijalle ei myönnetä opintolainaa, joten hän saa ilmaista rahaa toimeentulotuen muodossa. Asioidensa hoitamisesta rangaistaan, laiminlyönneistä palkitaan. Seuraus: Opiskelijat käyvät vähemmän ansiotöissä ja jotkut opiskelijat polttavat tahallaan luottotietonsa. Vastaavia esimerkkejä löytyy monilta elämänaloilta.

Sosiaalijärjestelmä on rakennettu vähäosaisten ja tilapäisesti vaikeuksissa olevien auttamiseksi, turvaverkoksi. Tämä tarkoitus on hyvä. Järjestelmä mahdollistaa kuitenkin vapaamatkustamisen ja rohkaisee typeriin valintoihin. Moraalin ja yhteisöllisyyden heikentyessä näiden ihmisten määrä kasvaa kaiken aikaa. Syrjäytyneiden määrä kasvaa samalla kun lahjakkaimmat pakenevat ulkomaille ilmainen koulutus mukanaan. Tilalle tulee uutta porukkaa jota eivät houkuttele hyvät tulot ja alhainen verotus vaan aivan toisenlaiset kannustimet.

Yhteiskunnallisesti tärkeä kysymys on: millaisia valintoja haluamme palkita ja mistä rangaista? Mikä on toivottavaa ja mikä ei? Mitä haluamme lisää ja mitä vähemmän? Yhteiskunta muotoutuu näiden päätösten perusteella. Sitä saa mitä tilaa.

Viiva ja esitystekniikka

2007-12-11T22:13:00.001+02:00

Hahmottelin viivahierarkiaa viktoriaanisen rakennuksen avulla. Kuvassa on Black Friar'sin pubi Lontoossa, joka sijaitsee saman nimisen metroaseman välittömässä läheisyydessä. Kaupunkirakenteesta erottuva silhuetti veti puoleensa ja oluen ääressä oli aikaa tarkastella detaljeja. Rakennus itsessään saattoi minut ymmälleen ristiriitaisilla tyylisuunnillaan. Henkilökunta kertoikin että sen olevan sekasikiö joka on toteutettu eri vaiheissa.

Hahmottelin rakennuksen tietokoneella viidellä eri viivanpaksuudella siinä järjestyksessä kuin olisin ryhtynyt piirtämään sitä käsin. Tarkasteluväli lähtee ääriviivoista ja päätyy noin 30 metrin päästä yhdellä silmäyksellä havaittaviin detaljeihin. Jos hierarkiaa olisi halunnut venyttää, yksityiskohtia olisi löytynyt millimetrin tasolla. Tässä formaatissa esitystekniikka ja laiskuus eivät anna myöten.

Rakennuksen julkisivun voidaan ajatella olevan fraktaalinen, jos tarkastelijalle paljastuu jatkuvasti lisää yksityiskohtia sitä lähestyttäessä. Modernissa arkkitehtuurissa tyypillisesti jätetään muutama kertaluokka väliin; on olemassa selkeät ääriviivat ja toisaalta lähietäisyydeltä materiaalin karkeus. Arkkitehtikunnan ulkopuolella tämä koetaan usein jotenkin viheliäisenä.

Havaitsin lapsena että modernistiset rakennukset ovat helpompia piirtää, koska niissä ei ole pieniä detaljeja. Tuolloin yksityiskohtien esittäminen oli hankalaa siksi että huomiokykyni keskittyi liikaa detaljeihin kokonaisuuden kustannuksella. Onnistunut esitystekniikka niin graafisella alalla kuin kirjoittamisessakin on ennen kaikkea onnistunutta pelkistämistä, eli kykyä osoittaa olennainen asia välttämättömällä mutta riittävällä informaatiolla. Siitä, tulisiko tämän ohjata suunnittelua voidaan olla montaa mieltä.

Aiheeseen provosoivasti liittyen:

Huono arkkitehtuuri

Modernismin krapula

Saavutetut edut

2007-11-05T20:52:00.000+02:00

Saavutetuista eduista ei tingitä, kuuluu periaate. Useiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen on niin vaikeaa juuri siitä syystä, että jonkin ryhmän etujen leikkaaminen herättää aina kovaa vastustusta. Samaa aihetta sivusi taannoin Soininvaara.

Monet suuret ja hyödylliset uudistukset on kuitenkin saatu toteutettua vain jonkin ryhmän saavutetuista eduista tinkimällä. Esimerkkeinä Ranskan vallankumous, jossa aatelisten erioikeuksia rajoitettiin rankalla kädellä ja Englannin hiilikaivosten lakkauttaminen ja siitä seuranneet mellakat 1980-luvulla. Vaikka etuoikeuksista nauttineet ryhmät vastustivat kovasti muutoksia, tapahtuneet uudistukset hyödyttivät yhteiskuntaa kokonaisuutena.

Ongelmia muodostuu aina kun aletaan takaamaan kansalaisille positiivisia oikeuksia; siis oikeutta johonkin etuun, erona negatiivisen oikeuden tarkoittamaan vapauteen jostakin. Jos esimerkiksi keksitään johonkin hankalaan sairauteen uusi, kallis mutta tehokas hoitomuoto, tuleeko yhteiskunnan automaattisesti kustantaa se verovaroin sitä tarvitseville? Entä jos hoito on päätetty kustantaa nousukauden aikana, mutta taloudellinen tilanne heikkenee?

Perimmäinen kysymys kuuluu: Jos jollekin ryhmälle on (kenties typerästi) myönnetty saavutettu etu, saako sitä riistää vai tulisiko kaikkiin yhteiskunnallisten muutoksiin aina liittää K-H -kompensaatio. Esimerkkinä kohderyhmässä itkua herättänyt ajoneuvoveron uudistus; tulisiko valtion korvata poliittisen päätöksen seurauksena tapahtunut bensiiniautojen arvon aleneminen niiden omistajille.

Suomen politiikassa eläkkeiden tai maataloustukien leikkaamisen ehdottaminen on poliittinen itsemurha. Tässä toteutuu enemmistön diktatuuri; jos riittävän vaikutusvaltainen ryhmä on kerran onnistunut maksattamaan laskunsa yhteisestä kassasta niin sitä on hyvin vaikea ryhtyä vastustamaan.

En edes aloita oopperasta. Kuinkahan moni allekirjoittaisi adressin, joka vaatisi kaiken valtion tuen lakkauttamista oopperalle ja teatterille?

Soveltamisesta

2007-10-15T22:22:00.000+03:00

"Arkkitehti on muurari, joka on oppinut latinaa."
--Adolf Loos

Löysin vanhan Niin & Näin -lehden numeron 3/2003. Numeron teemoja ovat ajatteleminen, asuminen ja rakentaminen; siis arkkitehtuurin filosofiaa. Kirjoittajina on sekalainen joukko arkkitehtuuriin tavalla tai toisella perehtyneitä ihmisiä ja/tai filosofeja. Järkytyin syvästi tekstin valtaisasta määrästä. Miksi kukaan vaivautuu?

Ilmeisesti arkkitehtuuria pidetään ilmeisestikin jotenkin ylevänä asiana, josta kannattaa keskustella ja kirjoittaa paljon. Tämä jaksaa hämmästyttää. Pelkkään, tavamomaiseen talon rakentamiseen aletaan liittää yht'äkkiä sellaisia nimiä kuin Heidegger, Husserl, Peirce ja lukuisia muita mestareita. Miten tämä liittyy asiaan? Mitä tai ketä tällainen teksti oikein palvelee?

En voi valitettavasti väittää olevani kovinkaan sivistynyt henkilö; olen pikemminkin akateeminen ammattikoululainen. Keskustellessani filosofian opiskelijoiden kanssa jo pelkästään käsitteet tuottavat vaikeuksia oppimattomuuteni ja luontaisen tyhmyyteni takia. Arkkitehtuuri ja filosofia jakavat useita käsitteitä eri merkityksillä; klassisismi, modernismi, postmodernismi. Postmodernismi tarkoittaa minulle pulpettikattoja, kaakeliseiniä ja ympyräikkunoita. Filosofille luonnollisesti jotain muuta.

Arkkitehtien työnkuvat ovat melko vaihtelevia, mutta nähdäkseni teknisessä mielessä kysymys on yleensä lähes poikkeuksetta tiedon soveltamisesta; uuden luomisesta olemassa olevista palikoista. Mittakaavat ovat yleensä suuria (yli 1:25) ja palikat verraten kookkaita, vähintään tiiliskiven kokoisia. Pohjimmiltaan täytyy vastata kysymyksiin jotka kysyvät: mihin jokin esine pitää siirtää, ja millä tavoin? Lopultakin arkkitehdin tehtävänä on laatia yksityiskohtaiset ohjeet, joita lihavat miehet auringonpaisteessa toteuttavat.

Tässä ammatissa matematiikka eli päässälaskutaito tai parhaassa tapauksessa geometria on työkalun asemassa. Tämä saattaa ärsyttää oikeita matemaatikkoja. Ei ole kirkasta totuutta, oikeaa vastausta; on likiarvoja, pyöristyksiä, rakennepaksuuksien toleransseja ja perstuntumaa. Riittävän oikea vastaus kelpaa. Tietenkin ammatillinen ylpeys ajaa hakemaan omasta mielestään hyviä ratkaisuja, ja näin pitää ollakin. Tykkäämisellä kaikki kuitenkin lopulta ratkaistaan.

Huonokin päätös on parempi kuin ei päätöstä lainkaan

2007-09-29T17:38:00.000+03:00

Otsikon toteamuksesta voitaneen olla montaa mieltä. Ensi näkemältä se vaikuttaa mielettömältä; miksi ihmeessä tehdä huono päätös jos sen voi kerran jättää tekemättäkin?

Arkielämän ohjenuorana lentävä lause alkaa vaikuttaa mielekkäämmältä, ennen kaikkea kahdesta syystä; ratkaisuihin on yleensä käytettävissä vain rajallinen määrä aikaa ja tehdyistä ratkaisuista, myös huonoista, saa palautteena informaatiota. Tämä mahdollistaa oppimisen erehdyksen kautta.

Näin ollen maksimaalinen määrä informaatiota voidaan kerätä tekemällä mahdollisimman monta päätöstä. Todella huonot, katastrofaaliset päätökset voivat olla oikopäätä turmiollisia mutta toisinaan voi olla kannattavaa tehdä kokeilun nimissä huonojakin päätöksiä vastineeksi niistä saatavasta informaatiosta. Tämän informaation nojalla voi sitten tehdä parempia päätöksiä vastaisuudessa.

Toisinaan kohtaa tilanteita, joissa joutuu päättämään nopeasti koska kaikki miettimiseen käytetty aika huonontaa valittavissa olevia vaihtoehtoja. Tällöin päätös "olla tekemättä mitään" on myös päätös. On parempi tehdä edes välttävän hyvä päätös ja toimia sen mukaisesti koska päättämättömyys johtaa vielä huonompaan lopputulokseen. Totesin tämän suorittaessani asevelvollisuutta. Nokkelampi kaveri olisi varmaan hoksannut saman pelatessaan kelloshakkia.

Kumman palkkaisit mieluummin yrityksesi toimitusjohtajaksi: a) henkilön, joka on koko urallaan saanut yhden yrityksen pysymään niukin naukin kannattavana, vai b) henkilön, jonka kolmesta yrityksestä kaksi on mennyt nurin mutta yksi on ollut menestys. Itse valitsisin ainakin vaihtoehdon b) koska uskoisin kolmea yritystä johtaneen henkilön olevan kokeneempi ja ammattitaitoisempi.

Monilla älykkäillä ihmisillä on taipumus kohtuuttomaan perfektionismiin. Ongelmia pohditaan ja vatvotaan loputtomiin eikä päätöksiä pystytä tai haluta tehdä. Elämä on lyhyt; aika juoksee ja ovia sulkeutuu. Lopulta Siperia opettaa.

Muutamia ajatuksia aiheesta:

- oikeastaan mitä tahansa voi harjoitella
- tekemällä oppii; määrä on laatua
- pelkäämällä sairaalloisesti virheitä ei koskaan saa mitään aikaan
- virheistä ei kannata lannistua, vaan oppia
- aina parempi, jos voi oppia toisten virheistä

Luentotilaisuus

2007-08-24T17:47:00.000+03:00

Tällainen tuli postituslistalta (PDF):

ILMASTOMUUTOS
VAIKUTUS ARKKITEHTUURIIN JA RAKENTAMISEEN

AVOIN LUENTOTILAISUUS MAANANTAINA 3.9.2007
TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON
RAKENNUSTALON SALISSA RN 201

10.00 TILAISUUDEN AVAUS
Professori Kari Salonen, TTY, arkkitehtuurin osasto
10.15 ILMASTOMUUTOS GLOBAALINA ILMIÖNÄ
Tutkimuspäällikkö, dosentti Raino Heino, Ilmatieteen laitos
11.00 ILMASTOMUUTOS JA ARKKITEHDIN EKOLOGIA
Professori, arkkitehti SAFA Matti K. Mäkinen
12.00 Ruokailutauko
13.00 ILMASTOMUUTOKSEN VAIKUTUS RAKENNUSMATERIAALEIHIN JA RAKENTEISIIN
Ympäristöfyysikko, FM Pentti Kaasinen
14.00 ESIMERKKEJÄ ENERGIATEHOKKAISTA KORJAUSKOHTEISTA
Yliassistentti Harri Hagan, TTY, arkkitehtuurin osasto
14.45 Kahvitauko
15.00 ENERGIATULEVAISUUS
Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Oras Tynkkynen, Vihreät
15.45 KESKUSTELUA

Menisin paikalle, mutta olen itse saastuttamassa toisella puolella maapalloa. Tiedoksi kuitenkin kohderyhmälle.

Omaan nilkkaan

2007-08-18T12:39:00.000+03:00

Pilasin nilkkani omatoimisesti. Nyt se on kolme senttiä normaalia paksumpi ja sitä jomottaa, eikä sille oikein voi varata painoa. Nilkkani on huono; näin on käynyt ennenkin. Tiedän kuitenkin että se paranee.

Viime syksynä törmäsin polkupyörällä asematunnelissa juoppoon. Lensin tangon yli ja sain käsivarteeni ruhjeita. Polkupyörän eturengas vääntyi. Juopon vaurioista ei ole dataa, sillä hän pakeni hirvittävästi mölisten potien ilmeistä syyllisyydentuntoa turmasta. Kuukauden kuluttua käsivarsi oli parantunut, mutta polkupyörä ei. Rengas oli edelleen vino.

Tuolloinkin haaveilin koneista, jotka korjaisivat itse itseään. Tässä mielessä niiden tulisi olla eräällä tavalla eläviä. Olisi hienoa, jos vaikkapa polkupyörän satulan juuressa olisi luukku, johon pudottamalla energiatabletin laite korjaisi itsensä. Jotakin muistimetallin tapaista, mutta vaivattomampaa.

Pikkupurtavaa

2007-07-25T18:57:00.000+03:00

Kokkarisen kautta löytyy linkki Jamie Whyten Timesissa julkaistuihin kirjoituksiin. Suosittelen tutustumaan; kiinnostavia yhteiskunnallisia ilmiöitä selitettynä lyhyesti ja kansantajuisesti. Tässä muutama joista pidin erityisesti:

How human rights always lead to human wrongs

What is ... Pragmatism?

Why the best pecs get the best sex

Kuvassa on joko Tosimiehen (tm) eväät tai kätevä tapa pitää jauheliha viileänä retkiolosuhteissa.

Pohdittavaksi

2007-07-23T14:30:00.000+03:00

Maaginen olento tarjoutuu muuttamaan silmänräpäyksessä ihonvärisi pysyvästi mustaksi. Kaikki muut ominaisuutesi pysyvät ennallaan. Jos suostut, olento lahjoittaa sinulle yhden euron.

Suostuisitko? Miksi/miksi et?

Oon avaruusmies

2007-06-27T18:57:00.000+03:00

Puhalluksesta navan kuppasi Sivupersoona. Nimeltä mainitsemattomat statistit saattavat tunnistaa itsensä ja toisensa. Kiitos.

Vietin viime viikonlopun alkeellisissa olosuhteissa hassusti käyttäytyen. En ollut ainoa, vaan käyttäytymismallit vaikuttivat suorastaan lajityypillisiltä. Huvittelin itsekseni kuvittelemalla, miltä maan asukkaat mahtaisivat vaikuttaa ulkoavaruudesta saapuneelle toista lajia edustavalle observoijalle suomalaisen juhannusyön perusteella.

Eräs lähtökohta voisi olla ajatella luontodokumenttia. Kuvausryhmä pyrkii pysyttelemään piilossa ja olemaan häiritsemättä eläimiä, jotta tarkkailijoiden läsnäolo vaikuttaisi eläinten luonnolliseen käyttäytymiseen mahdollisimman vähän.

Näin tarkkailijat voivat havainnoida kohteina olevien olentojen vuorovaikutukseen ja toimintaan liittyviä tekoja ja yrittää päätellä niistä jotakin. Havaittua tekoa (tässä yhteydessä fysikaalista ilmiötä) voidaan aina ajatella ainakin kahdella tasolla; konkreettisella ja symbolisella. Teko voi olla myös molempia tai osa useamman peräkkäisen teon sarjaa.

Olento antaa toiselle omenan. Motiivi teolle, omenan antamiselle, voi olla hyväntahtoinen, välinpitämätön tai jopa pahansuopa; omenahan voi olla vaikka mätä tai myrkytetty. Vastaavasti omenan saaja tai ulkopuolinen tarkkailija voi tulkita teon symbolisella tasolla lukemattomilla tavoilla, tai pitää sitä jopa täysin käsittämättömänä.

Konkreettisesti tarkasteltuna olento vain saa haltuunsa omenan. Siinä kaikki.

Tuntematta tekojen symbolisia merkityksiä tai teon ulkopuolisia syy-yhteyksiä huomioonottamatta monet arkipäiväisistä teoistamme olisivat melko mielettömiä. Hatun kohottaminen, tanssiminen, flirttailu, juopottelu. Ei käy kateeksi uffomiehiä.

Satula tiikerinnahkainen

2007-06-10T13:14:00.000+03:00

Olin eilen niin hyvällä tuulella että ostin polkupyörän. Luonnollisesti Biltema Cruiserin, koska siinä on "miellyttävän muhkeat renkaat" ja "alumiini osat". Edellinen osista kokoamani romupyörä varastettiin pari viikkoa sitten; ihmettelen vain kuinka kukaan viitsi. Siitä oli eturengaskin vääntynyt kun törmäsin juoppoon asematunnelissa. Onnea vaan, varmasti meni tarpeeseen.

Rautakaupassa käynti on aina harras kokemus, puhumattakaan nyt Bilteman tai Bauhausin kaltaisista runsauden keitaista. Hyllymetreittäin massatuotettuja, edullisia työkaluja ja käyttöesineitä. Työkaluissa kiehtoo paitsi niiden ylivertainen esteettisyys, myös niiden valtava potentiaali. Rautakaupasta saa periaatteessa kaiken, minkä avulla voisi selviytyä hengissä erämaassa ja rakentaa sinne kaupungin.

Karkeilla työkaluilla voi rakentaa parempia työkaluja, ja paremmilla työkaluilla ajan kanssa tosi hienoja työkaluja. Ja niillä voi tehdä sitten ihan mitä vaan.

Polkupyörä myytiin osina pahvilaatikossa. Kaikkivoipaisuuden tunne täytti minut, kun kävelin saman kaupan työkaluhyllylle ja ostin sopivan kokoiset kiintoavaimet ja kuusiokoloavainsarjan. Noin viidellä eurolla. Kokosin pyörän Bilteman parkkipaikalla ja ajoin kaupunkiin vapaana miehenä tuuli hiuksissani.

Taidankin lähteä grillin kulmille kurvaileen.

Kuka siellä puskassa huutelee?

2007-06-01T12:50:00.000+03:00

Vietän tänään kesälomani. Nyt kun puolet siitä on jo takana, täytynee haaskata loput blogaamiseen. Olen pitänyt taukoa ruumistisista syistä. Omalla nimellään kirjoittaessaan julkaisukynnys kasvaa helposti korkeaksi.

Kevään mittaan olen törmännyt lehtien yleisönosastoilla ja nettifoorumeilla vaatimuksiin, joissa perätään internetin anonymiteetin rajoittamista. Tämän ajatusmallin mukaan mielipide tulisi aina olla yhdistettävissä sen esittäneeseen henkilöön.

Tavallaan ymmärrän, mutta oudoksun tällaista ajattelua jossa tärkein painoarvo annetaan sille, kuka mielipiteen esittää eikä sille mitä mielipide itse asiassa pitää sisällään. Perätään "vastuuta", eli mahdollisuutta jäljittää vastenmielisen mielipiteen esittäjän ruumis ja kostaa sille.

Anonymiteetin hienous on mielestäni juurikin siinä, että on mahdollisuus sanoa julki asioita ottamatta vastuuta sanomisistaan. Tätä ei voi kylliksi korostaa. Asioita joudutaan arvioimaan asioina ilman yhteyttä henkilöön. Asian henkilöstä irroittaminen tarkoittaa sitä, että ei-arvovaltainen henkilö voi saada pätevän argumenttinsa kuuluviin, mutta arvovaltainen henkilö ei voi käyttää arvovaltaansa huterien argumenttien pönkittämiseen.

Tietenkin anonymiteetti tarjoaa mahdollisuuden perättömään huutelemiseen ja jopa rikollisen materiaalin levittämiseen. Vastuu siirtyy kirjoittajalta lukijalle, joka joutuu punnitsemaan saamaansa informaatiota. Tunnetusti kaikki mikä on netissä on totta. Anonymiteettia tulee aina olemaan johtuen sen ilmeisistä hyödyistä. Netti tarjoaa vain kertaluokkia tehokkaamman median kuin tuherrukset aseman vessan seinään.

Nyt lähden ulkoiluttamaan kuivia luitani.

Liioittelu strategiana

2007-04-23T21:55:00.000+03:00

Tietynlaisissa kollektiivisissa päätöksentekoprosesseissa voidaan käyttää eräänä strategiana liioittelua; päätöksenteon lopputulosta voi olla mahdollista hivuttaa haluamaansa suuntaan ottamalla kantaa omaa optimaalista lopputulosta voimakkaammin. Tätä varten täytyy muodostaa ensin oletus muiden päätöksentekijöiden toiminnasta ja päättää omasta toiminnastaan sen perusteella.

Yksinkertaistettu esimerkki: Yhdistyksen kymmenjäseninen hallitus päättää kokouksessaan hyväntekeväisyyteen lahjoitettavasta summasta. Sovitaan että summa ratkaistaan lippuäänestyksellä siten, että annetuista äänistä lasketaan keskiarvo jonka suuruinen summa lahjoitetaan. Alustavasti on ollut puhetta noin 500 euron lahjoituksesta ja on oletettavissa useimpien äänestävän osapuilleen tuon suuruista summaa. Yhden henkilön äänellä on 1/10 painoarvo lopputulosta muodostaessa.

Jos yksittäinen henkilö toivookin että lahjoitus olisikin ennemmin lähempänä 1000 euroa, hän voi ratkaista ongelman äänestämällä lahjoituksen suuruudeksi 5000 euroa. Olettaen, että muut äänestävät 500 e, lopputulokseksi tulee 950 e. Vastaavasti jos säännöt on ennakolta sovittu näin väljästi, äänestämällä -5000 e keräystä vastustava henkilö saa aikaan lopputuloksen jossa hyväntekeväisyydestä ollaankin ottamassa rahaa.

Näin yksinkertaisessa päätöksentekojärjestelmässä ongelmaksi muodostuu rajattoman spekulaation mahdollisuus ja sen yleistyessä luottamuksen katoaminen järjestelmä kohtaan. Äänestyskäyttäytymistä on välttämätöntä rajoittaa jollakin tapaa. Politiikassa tämä tehdään tyypillisesti sitomalla äänestysvaihtoehdot ehdokkaisiin (ja tietenkin tyhjän äänestämiseen sekä äänestämättä jättämiseen).

Vahvoja puolueita suosivan, Suomessa eduskuntavaaleissa käytettävän suhteellisen vaalitavan ollessa käytössä spekulaatiolle annetaan mahdollisuuksia. Yksittäisen äänen ollessa suhteellisen merkityksetön kiusaus jopa kasvaa. Jos äänestäjä toivoo poliittisten linjausten siirtyvän vasemmalle päin, hänen saattaa olla kannattavaa oman äänensä tehon maksimoidakseen äänestää todennäköisesti juuri ja juuri läpi menevää kommunistia vaikka ei itse kommunisti olisikaan.

Luulen, että tämän takia nuorisolla on aina tarve olla radikaali.

Linkataan tähän vielä Fi-Libistä Lasse Pitkäniemen taannoinen erinomainen kirjoitus äänestyskäyttäytymisestä.

Tehokkuusikkuna

2007-03-28T00:00:00.000+03:00

Idealismi ja pragmatismi juuttuvat usein tukkanuottasille kun aletaan puhua tehokkuudesta. Idealisti hakee optimaalista ratkaisua, pragmaatikko ainoastaan riittävän hyvää. Paradoksina on se, että optimaalisen ratkaisun löytäminen ja soveltaminen saattaa itsessään olla niin aikaavievää tai kallista että se ei enää olekaan tehokasta.

Valtaosa käytännön ongelmista ratkaistaan keinoilla, jotka eivät ole optimaalisia vaan ainoastaan välttäviä. Jos on olemassa ratkaisu, joka toimii riittävän monissa tapauksissa riittävän hyvin ja voidaan implementoida nopealla aikavälillä, se riittää. Lopullisen totuuden etsiminen juuri sillä hetkellä saattaa olla liian hidasta.

Jos jokin tekninen ongelma voidaan ratkaista purkkavirityksellä joka toimii 90% tapauksista, se voi olla kannattavaa. Aika on rahaa. 99%:n tavoitteleminen ei ole välttämättä vaivan arvoista. Vaikka muutama erityistapaus ryssittäisiinkin, ratkaisun hakemisessa säästyneellä aikavälillä jäädään kokonaisuudessa plussan puolelle.

Olennaista on keskittää optimointi olennaisille sektoreille, eli niille joilla päämäärään nähden on suurin kasvun odotus. Ajan ollessa rajallista ratkaisuja on pakko tehdä. Jos ei tehdä mitään, tilanne ei muutu. Keinot kannattaa siis valikoida tavoitteellisen aikavälin mukaan. Pitkällä aikavälillä optimointiin kannattaa sijoittaa paljon, lyhyellä vähemmässä määrin. Kiireessä maistuu huonompikin ruoka.

Kannatan muuten ydinvoimaa.

Reilu peli

2007-03-14T04:43:00.000+02:00

Armoa ei anota, mutta annetaan.

Vaihtelu vastaan muutos

2007-03-13T07:03:00.000+02:00

Inhoan vaihtelua. Muutokset ovat ihan ok, jos ne ovat parempaan suuntaan ja luonteeltaan pysyviä. Kaikki mikä poikkeaa arkirutiineista tai häiritsee niitä on enimmäkseen vahingollista. Vaihtelu on kohinaa.

Oikeastaan olen sitä mieltä, että ihmisten kannattaisi tehdä vain yksinkertaisia ja helppoja asioita. Vaikeita asioita ei kannata tehdä lainkaan. Tuntuu vaan niin paljon luontevammalta tehdä keskinkertaista halvalla, kuin hyvää kalliilla. Se on kaunista eli tehokasta.

Jonkin uuden asian opetteleminen on tässä mielessä muutos. Pitää nähdä tietty määrä vaivaa että opettelee jonkin rutiinin ja tekee jonkin asian itselleen helpoksi, eli parantaa tehokkuutta. Sitten nähdyn vaivan voi ulosmitata pitkällä aikavälillä.

Abstraktina tavoitteenani on saada elämä sellaiseen kuntoon, että jokainen päivä olisi mahdollisimman paljon toisensa kaltainen. Ei vain pidä tavoitella liikoja. Ruumiin lahoaminen asettaa projektien aikajänteille rajat. Kirkaltakin jäi lööpin mukaan kaikki kesken.

Kekkosen konstit

2007-02-14T22:33:00.000+02:00

Tietynlaiseen poliittiseen retoriikkaan liittyy olennaisesti ajatus, että sorto on väärin vain ja jos vain jos se kohdistuu omaan sisäryhmään. Muihin kohdistuva sorto ei ole välttämättä mitenkään tuomittavaa vaan toisinaan jopa toivottavaa.

Ajatus sivuaa erästä keskustelua kumoamattomista laeista. Esimerkki: Demokraattisessa järjestelmässä perustetaan puolue, joka pyrkii parlamentaarisin ja laillisin keinoin kaatamaan demokratian. Tämä on tietenkin paradoksi; jos taas vastatoimeksi säädetään metalaki joka rajaa laittomiksi tietynlaiset järjestelmän muuttamiseen tähtäävät lakiehdotukset, demokratiaa ollaan jo tuolloin rajoitettu.

Historia tuntee esimerkkitapauksia. Demokraattisesta päätöksestä diktatuuriin siirtymisestä tunnetuin lienee vuoden 1933 tapaus. Päinvastaisesta esimerkkinä löytyy vaikkapa Urho Kekkosen harjoittamat epädemokraattiset toimet demokratiaa uhkaavien poliittisten ääriryhmien vallan rajoittamiseksi.

2007-02-12T14:04:00.000+02:00

Henkilökohtainen on poliittista

2007-01-27T15:43:00.000+02:00

Ruumistinen ongelmanratkaisuprosessi etenee näin:

1. Otetaan selvää, kuka tai ketkä henkilöt tekevät päätöksen
2. Lahjotaan tai uhkaillaan henkilö(t) tekemään suotuisa päätös

Jos henkilö ei ole yhteistyöhaluinen hänet voidaan korvata toisella tai etsiä toinen yhteistyökumppani. Jos tämäkään ei ole mahdollista, täytyy epämieluisaan päätökseen alistua. Toistaiseksi.

Bongatkaa ilmiö. Ei ole vaikeaa.

Laatat

2007-01-22T19:23:00.000+02:00

Timolta tarttui laattavimma. Spiraali ei ole välttämätön, vaan laatoista saa muodostettu myös sisäkkäisiä kehiä. Spiraali on kyllä kivemman näköinen.