"Arkkitehti on muurari, joka on oppinut latinaa."
--Adolf Loos
Löysin vanhan Niin & Näin -lehden numeron 3/2003. Numeron teemoja ovat ajatteleminen, asuminen ja rakentaminen; siis arkkitehtuurin filosofiaa. Kirjoittajina on sekalainen joukko arkkitehtuuriin tavalla tai toisella perehtyneitä ihmisiä ja/tai filosofeja. Järkytyin syvästi tekstin valtaisasta määrästä. Miksi kukaan vaivautuu?
Ilmeisesti arkkitehtuuria pidetään ilmeisestikin jotenkin ylevänä asiana, josta kannattaa keskustella ja kirjoittaa paljon. Tämä jaksaa hämmästyttää. Pelkkään, tavamomaiseen talon rakentamiseen aletaan liittää yht'äkkiä sellaisia nimiä kuin Heidegger, Husserl, Peirce ja lukuisia muita mestareita. Miten tämä liittyy asiaan? Mitä tai ketä tällainen teksti oikein palvelee?
En voi valitettavasti väittää olevani kovinkaan sivistynyt henkilö; olen pikemminkin akateeminen ammattikoululainen. Keskustellessani filosofian opiskelijoiden kanssa jo pelkästään käsitteet tuottavat vaikeuksia oppimattomuuteni ja luontaisen tyhmyyteni takia. Arkkitehtuuri ja filosofia jakavat useita käsitteitä eri merkityksillä; klassisismi, modernismi, postmodernismi. Postmodernismi tarkoittaa minulle pulpettikattoja, kaakeliseiniä ja ympyräikkunoita. Filosofille luonnollisesti jotain muuta.
Arkkitehtien työnkuvat ovat melko vaihtelevia, mutta nähdäkseni teknisessä mielessä kysymys on yleensä lähes poikkeuksetta tiedon soveltamisesta; uuden luomisesta olemassa olevista palikoista. Mittakaavat ovat yleensä suuria (yli 1:25) ja palikat verraten kookkaita, vähintään tiiliskiven kokoisia. Pohjimmiltaan täytyy vastata kysymyksiin jotka kysyvät: mihin jokin esine pitää siirtää, ja millä tavoin? Lopultakin arkkitehdin tehtävänä on laatia yksityiskohtaiset ohjeet, joita lihavat miehet auringonpaisteessa toteuttavat.
Tässä ammatissa matematiikka eli päässälaskutaito tai parhaassa tapauksessa geometria on työkalun asemassa. Tämä saattaa ärsyttää oikeita matemaatikkoja. Ei ole kirkasta totuutta, oikeaa vastausta; on likiarvoja, pyöristyksiä, rakennepaksuuksien toleransseja ja perstuntumaa. Riittävän oikea vastaus kelpaa. Tietenkin ammatillinen ylpeys ajaa hakemaan omasta mielestään hyviä ratkaisuja, ja näin pitää ollakin. Tykkäämisellä kaikki kuitenkin lopulta ratkaistaan.
