Almut ja aneet

Näin Joulun alla on hyvä kirjoittaa antamisesta. Sain kuvan traktaatin San Franciscosta hotellin infotiskiltä. Kääntöpuolella selitetään seikkaperäisesti ja kohteliaasti, miksi on parempi vastata kerjäläiselle "Kiitos ei" ja jatkaa matkaansa antamatta yhtään mitään.

Liiketoiminnan harjoittajan kannalta syyt ovat ilmeiset. Röyhkeimmät kerjäläiset tunkivat hotellin respaan lanttia pyytämään, kun virkailija vain poistui hetkeksi tiskin äärestä valvomasta. Minua tilanne lähinnä huvitti, mutta pari vanhempaa hienompaa rouvaa kyllä nyrpisteli nenäänsä. Tuskin jaksaisi itseäkään huvittaa jos moinen olisi arkipäivää. Kahvilanpitäjän sanoin [rutiininomaisesti] : "Sir, I don't like you doing that here."

Jos kerjäläisille annetaan rahaa he havaitsevat kerjäämisen kannattavan ja jatkavat sitä. Jos sana tuottoisasta bisneksestä leviää, heidän määränsä alkaa todennäköisesti jopa kasvaa. Sen sijaan jos kukaan ei antaisi koskaan senttiäkään, kerjäläisten määrä romahtaisi nopeasti. Jos heitä alettaisiin aktiivisesti vainoamaan ja kohtelemaan kaltoin, loputkin kerjäläiset katoaisivat niiltä nurkilta hyvin nopeasti.

Opetus on: Sitä saa mitä tilaa. Jos jotain tuetaan, sitä saadaan lisää. Jos jotain hankaloitetaan, sitä saadaan vähemmän. Yksinkertaista. Rotat lisääntyvät kun niitä ruokitaan ja vähenevät kun niille annetaan myrkkyä.

Parantamalla työttömyysturvaa saadaan lisää työttömiä. Tekemällä yksinhuoltajuus valtion tuella mahdolliseksi saadaan lisää yksinhuoltajia. Verottamalla työntekoa saadaan vähemmän työtä. Hyvinvointivaltio ja tulonsiirrot luovat paikoin perverssejä kannustinloukkuja tehottomuuden ja epäjatkuvuuksien muodossa.

Työssäkäyvä opiskelija saa maksaa opintotukensa takaisin. Pelkällä opintotuella kitkuttava opiskelija ei saa toimeentulotukea, vaan häntä kehotetaan ottamaan opintolainaa. Sen sijaan luottotietonsa menettäneelle opiskelijalle ei myönnetä opintolainaa, joten hän saa ilmaista rahaa toimeentulotuen muodossa. Asioidensa hoitamisesta rangaistaan, laiminlyönneistä palkitaan. Seuraus: Opiskelijat käyvät vähemmän ansiotöissä ja jotkut opiskelijat polttavat tahallaan luottotietonsa. Vastaavia esimerkkejä löytyy monilta elämänaloilta.

Sosiaalijärjestelmä on rakennettu vähäosaisten ja tilapäisesti vaikeuksissa olevien auttamiseksi, turvaverkoksi. Tämä tarkoitus on hyvä. Järjestelmä mahdollistaa kuitenkin vapaamatkustamisen ja rohkaisee typeriin valintoihin. Moraalin ja yhteisöllisyyden heikentyessä näiden ihmisten määrä kasvaa kaiken aikaa. Syrjäytyneiden määrä kasvaa samalla kun lahjakkaimmat pakenevat ulkomaille ilmainen koulutus mukanaan. Tilalle tulee uutta porukkaa jota eivät houkuttele hyvät tulot ja alhainen verotus vaan aivan toisenlaiset kannustimet.

Yhteiskunnallisesti tärkeä kysymys on: millaisia valintoja haluamme palkita ja mistä rangaista? Mikä on toivottavaa ja mikä ei? Mitä haluamme lisää ja mitä vähemmän? Yhteiskunta muotoutuu näiden päätösten perusteella. Sitä saa mitä tilaa.

Viiva ja esitystekniikka

Hahmottelin viivahierarkiaa viktoriaanisen rakennuksen avulla. Kuvassa on Black Friar'sin pubi Lontoossa, joka sijaitsee saman nimisen metroaseman välittömässä läheisyydessä. Kaupunkirakenteesta erottuva silhuetti veti puoleensa ja oluen ääressä oli aikaa tarkastella detaljeja. Rakennus itsessään saattoi minut ymmälleen ristiriitaisilla tyylisuunnillaan. Henkilökunta kertoikin että sen olevan sekasikiö joka on toteutettu eri vaiheissa.

Hahmottelin rakennuksen tietokoneella viidellä eri viivanpaksuudella siinä järjestyksessä kuin olisin ryhtynyt piirtämään sitä käsin. Tarkasteluväli lähtee ääriviivoista ja päätyy noin 30 metrin päästä yhdellä silmäyksellä havaittaviin detaljeihin. Jos hierarkiaa olisi halunnut venyttää, yksityiskohtia olisi löytynyt millimetrin tasolla. Tässä formaatissa esitystekniikka ja laiskuus eivät anna myöten.

Rakennuksen julkisivun voidaan ajatella olevan fraktaalinen, jos tarkastelijalle paljastuu jatkuvasti lisää yksityiskohtia sitä lähestyttäessä. Modernissa arkkitehtuurissa tyypillisesti jätetään muutama kertaluokka väliin; on olemassa selkeät ääriviivat ja toisaalta lähietäisyydeltä materiaalin karkeus. Arkkitehtikunnan ulkopuolella tämä koetaan usein jotenkin viheliäisenä.

Havaitsin lapsena että modernistiset rakennukset ovat helpompia piirtää, koska niissä ei ole pieniä detaljeja. Tuolloin yksityiskohtien esittäminen oli hankalaa siksi että huomiokykyni keskittyi liikaa detaljeihin kokonaisuuden kustannuksella. Onnistunut esitystekniikka niin graafisella alalla kuin kirjoittamisessakin on ennen kaikkea onnistunutta pelkistämistä, eli kykyä osoittaa olennainen asia välttämättömällä mutta riittävällä informaatiolla. Siitä, tulisiko tämän ohjata suunnittelua voidaan olla montaa mieltä.

Aiheeseen provosoivasti liittyen:

Huono arkkitehtuuri

Modernismin krapula