Inhimillisen heikkouden sietäminen on mielestäni yksi valitettavimmista yhteiskunnallisista tabuista. Jo heikkouden epäilys itsessä tai sen tunnustaminen tulkitaan heikkoudeksi.
Omien heikkouksiensa tunnustaminen ja siten palautteen kautta niiden korjaaminen on usein tuhoon tuomittu yritys. Jos tunnistaa omat heikkoutensa, myöntää ne ja pyrkii kehittämään niitä on varma keino tuottaa itselleen epäkelpo status.
Heikkouksien salaaminen on ennen kaikkea osa miesten maailmaa. Miehet oppivat jo nuoresta pitäen salaamaan heikkoutensa ja esittämään vahvaa. Tämä onkin tarpeen, koska työelämä tai naiset eivät juuri heikkoutta tai epävarmuutta mieheltä suvaitse. Miehet kilpailevat kaiken aikaa toisiaan vastaan statuksesta ja naisista, ja minkäänlaisen heikkouden osoittaminen voi turmella mahdollisuudet kilpailussa lopullisesti.
Rankaiseminen heikkouksien myöntämisestä on sikäli typerää, että se näkisin sen tehokkaimpana tapana korjata omia heikkouksiaan. Keskustelun herättäminen heikkouksista uhkaa myös paljastaa muiden heikkouksia. Siksi se on vaarallista ja tulee vaientaa.
Se toinen tapa on runnoa asiat läpi kusipäisellä itsevarmuudella ja sitten odotella jännät housussa miten mahtaa käydä. Tupla tai kuitti. Onnekkaat arvaajat palkitaan.
Parempi Maailma: Johtajuus
