Arkkitehtuurin (tai minkä tahansa muunkaan asian) käsitteleminen luonnollisen kielen keinoin on toisinaan turhauttavaa. Luonnollisen kielen sumeudesta johtuen informaation välittäminen on vaikeaa jopa alan salakielen ja käsitteet sisäistäneiden kesken, saati sitten laajemmalle yleisölle. Hauskimmillaan sivullisen kannalta ohipuhuminen on tietenkin yleisönosasto- ja keskustelupalstoilla joilta jää talteen merkkijonoja tutkittavaksi.
Tällaisessa ajatustenvaihdossa kukaan harvemmin vaivautuu määrittelemään käsitteitä. Se onkin vaikeaa. Laatusanat, kuten esimerkiksi "vehreä ja kaupunkimainen", voidaan tulkita huomattavan eri tavoin riippuen lähestyykö puutarhakaupungin käsitettä Vanhasen vai Howardin näkökulmasta. Kun teksti lähtee kirjoittajalta, vastuu on lukijalla.
En usko olevani ainoa jota tämä ongelma on kiusannut. Kielen sumeuden problematiikka vaikeuttaa oikeastaan koko arkkitehtuurin mielekästä kritiikkiä ja teoriaa. Ehkä siksi niihin suhtaudutaankin ainakin tietyssä ammattikunnan osassa reippaalla huumorilla - on niitä jotka puhuvat ja niitä jotka tekevät. Tämä on tavallaan sääli, mutta oikeastaan väistämätöntä.
Informaation tarkentaminen eli matalammalle abstraktiotasolle siirtyminen eli arkkitehtuurin erillistapauksessa kuvien laatiminen on kuitenkin työlästä. Lisäksi se altistaa ajatukset nopeammin täsmällisemmälle kritiikille, mikä ei aina ole toivottavaa. Siksi asiat ovat niin kuin ovat. Etsitään optimaalista informaation esitystapaa, joka sitten heittelee virhearvioista johtuen suuntaan tai toiseen.
Abstrahoitujen kuvienkin esittämisessä on riskinsä. Beware the revision clouds!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti